Pohjoisessa pitää voida elää, saada hoitoa ja rakentaa huomista. Sen on näyttävä myös siinä, miten yhteiset sote-rahat jaetaan.
Keskustelimme sote-työryhmässä terveyspolitiikasta. Paikalla oli erittäin ammattitaitoinen joukko. Halusin nostaa esiin sen, mikä tuntuu olevan juurisyy kaikelle, mikä jotenkin tökkii. Rahoitusmallin.
Tämä on juuri nyt kysymys, johon jokaisen pohjoissuomalaisen päättäjän pitäisi tarttua: tunnistaako rahoitus riittävästi pohjoisen ihmisten palvelutarpeet ja palvelujen järjestämisen olosuhteet? Jos palveluiden järjestämiseen tarkotettu varat valuvat maanteille, näivetämmekö palvelut kohtuuttomasti?
Pohjois-Suomessa rahoitusmallin uudistamisesta on tehtävä yhteinen tavoite yli puoluerajojen. Pohjoisen palveluja on puolustettava myös siellä, missä rahanjaon perusteista päätetään.
Hoidon tarve ei katoa, vaikka tieto ei siirry
Rahoituksen pitää perustua väestön palvelutarpeeseen. Ihmisten sairastavuus ja tietojärjestelmien kyky välittää diagnoositietoa eivät kuitenkaan aina ole sama asia. Rahoitus ei saa riippua kohtuuttomasti siitä, miten kattavasti tiedot päätyvät valtakunnallisiin rekistereihin.
Sairastavuustietoa tarvitaan edelleen. Samalla on arvioitava, mikä paino diagnoositiedoille annetaan suhteessa muihin palvelutarvetta ennustaviin tekijöihin, kuten ikään ja sosioekonomisiin olosuhteisiin.
Rahanjaon tietopohjan on oltava luotettava ja alueiden välillä vertailukelpoinen. Ihmisen hoidon tarve ei katoa, vaikka tieto jäisi siirtymättä järjestelmästä toiseen.
Pohjoisessa kaikki liikkuu
Ihminen kotoa hoitoon, potilas hoitopaikkojen välillä ja ammattilaiset, näytteet, lääkkeet ja tarvikkeet. Kaikki.
Joku maksaa jokaisen kilometrin. Jos kustannus poistuu hyvinvointialueen kirjanpidosta, mutta siirtyy potilaalle, omaiselle tai Kelalle, yhteiskunta ei sillä perusteella vielä säästä mitään. Aina, kun like-energiaa tuotetaan, joku maksaa.
Harva asutus huomioidaan jo rahoitusmallissa. Mutta vastaako sen paino todellisia kustannuksia? Kuvaako asukastiheys riittävästi palvelujen saavutettavuutta?
Sama määrä asukkaita tiiviillä kaupunkialueella ja hajallaan satojen kilometrien päässä toisistaan tarvitsee erilaisen palveluverkon. Palvelupisteen poistaminen kartalta ei poista hoidon tarvetta. Se voi lisätä kuljetuksia, viivästyttää hoitoa ja kasvattaa kustannuksia muualla. Välimatkalla on väliä.
Valmius maksaa myös silloin, kun mitään ei tapahdu
Matkailusesongin aikana pohjoisen matkailukeskuksissa palvellaan paljon vakituista väestöä suurempaa ihmisjoukkoa. Apua on oltava saatavilla myös vakavassa onnettomuudessa tai usean potilaan tarvitessa hoitoa samanaikaisesti.
Yksittäisestä hoidosta saatu korvaus ei vielä ratkaise ympärivuorokautisen valmiuden rahoittamista. Ammattilaisten, tilojen, välineiden ja toimivien hoitoketjujen on oltava olemassa jo ennen kuin mitään tapahtuu.
Kyllä, puhun myös hätäverestä. Sen saatavuutta on arvioitava potilasturvallisuuden, etäisyyksien ja koko hoitoketjun toimivuuden perusteella.
Matkailun edellyttämän palveluvalmiuden kustannukset on tehtävä näkyviksi ja huomioitava rahoituksessa. Kansalliseen turvallisuuteen liittyvä varautuminen puolestaan tarvitsee selkeän vastuunjaon ja riittävän rahoituksen.
Pohjoisen pieni väestöpohja ei voi olla loputon joustovara tehtäville, joiden merkitys ulottuu koko maahan.
Ennaltaehkäisyn pitää kannattaa
Rahoituksessa on jo hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin. On arvioitava, onko se riittävän vahva ja palkitseeko se oikeista tuloksista.
Kun verenpaine saadaan hallintaan, diabeteksen komplikaatioita ehkäistään tai ikäihmisen toimintakyky säilyy, onnistumisen pitää kannattaa myös alueen taloudessa.
Hyödyt syntyvät usein hitaasti. Siksi rahoituksen ja talouden ohjauksen on annettava tilaa työlle, jonka tulokset näkyvät vasta tulevina vuosina. Lyhyen aikavälin säästövaatimus ei saa tehdä pitkäjänteisestä terveyden edistämisestä mahdotonta.
Pohjoisen olosuhteet kuuluvat rahoituksen perusteisiin
Meidän on vaadittava rahoitusmallia, joka tunnistaa palvelutarpeen luotettavasti, huomioi pitkien välimatkojen ja valmiuden kustannukset sekä kannustaa pitämään ihmiset terveinä ja toimintakykyisinä.
Hyvinvointialueiden on käytettävä yhteiset rahat viisaasti. Valtion vastuulla on huolehtia siitä, että rahoituksen perusteet antavat tähän oikeudenmukaiset edellytykset myös pohjoisessa.
Pohjoisen ihmisten oikeus hoitoon on otettava rahanjaon lähtökohdaksi.