Tämä aika sotessa pakottaa kysymään, missä kulkee yksin tehtävän työn raja.
Syyllistyn itsekin siihen, että korostan hellyttäviä tai koskettavia kohtaamisia. Kohtaamistyöllä on kuitenkin myös varjopuolensa. Vaikka niitä ei mielellään muistele, ne eivät koskaan unohdu.
Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat ehdoton perusta sille, että työnsä voi ylipäätään tehdä. Väkivallan kokeminen työssä ei ole vieras ilmiö sotessa työskenteleville.
Työterveyslaitoksen mukaan 47 prosenttia sote-ammattilaisista on kokenut asiakkaan taholta väkivalta- tai uhkatilanteita. Sairaala- ja terveydenhuollossa asiakasväkivaltaa kohtaavat erityisesti lähi- ja perushoitajat sekä sairaanhoitajat.
Suojautuminen väkivallalta on siis syytä ottaa vakavasti. Kun väkivallan riski on ennakoitavissa, yksi tärkeimmistä turvatekijöistä on se, ettei uhkaavaa tilannetta joudu kohtaamaan yksin.
Taloustilanteen kiristyessä pelkään, että tästä aletaan taas lipsua. Työtä, jossa vakavan väkivallan riski on ennakoitavissa, ei pidä lähtökohtaisesti suunnitella yhden ihmisen varaan.
Henkilöhälyttimistä ei ole mitään hyötyä, jos kukaan ei ole tulossa.
Kun hyvinvointialueilla tehdään kovaa talouden sopeutusta, tulee kiireesti määritellä, kirjoittaa auki, tunnistaa ja tunnustaa yksin tehtävän työn rajat. Se kannattaa tehdä ennen kuin alamme vaivihkaa työskennellä yksin tilanteissa, joissa ei yksin tulisi työskennellä.
Kaikkea työtä ei tarvitse tehdä kaksin.
Mutta kaikkea työtä ei myöskään pidä tehdä yksin.